Siis taas täällä. Yli viikko kerkes mennä ennenkuin pääsin tänne kirjoittamaan kun on ollut kaikenlaista. Viime viikonloppuna käytiin Sodankylässä vanhimman pojan sotilasvala tilaisuudessa ja kylmää piisasi. Samalla piipahdettiin Haaparannan puolella ja pitihän sitä sieltäkin muutama kerä lankaa ostaa kun oli niin pehmeää (kuva tulee myöhemmin). Muuten oli saman hintaista kuin täällä.

Sairastettiin sitten nuorimman pojan kanssa oksennustautia ja ei jaksanut oikein mitään tehdä.
Sitten on aika mennyt posliininmaalauskirjoja skannatessa jona aikana samalla kudoin pojalle sukkia, yhdet parit jo valmiit toiset tulollaan (kuvia myöhemmin kun kerkeen kuvata pattereiden lataamisen välissä).
Ja ettei tämä kirjoitus olisi kovin väritön niin kaivelin tietokoneen syövereistä meidän koiran eli Bamelan kuvia. Bamela on Tiibetinspanieli ja ollut meillä kohta 2v. vaikka on jo 12 vuotias.
Edelliset omistajat joutuivat muuttamaan Kiinaan ja olisivat lopetuttaneet koiran mutta kun sisko on eläinlääkärinä siellä päin niin soitteli hädissään että ei raaski suhtkoht tervettä koiraa lopettaa  joten eikö me otettais sitä. Minä kun olen eläinrakas ja vastustan tarpeetonta eläinten lopetusta niin olihan se otettava, ja hyvin on sujunut. Tosi kiltti koira vaikka vähän silmäpuoli onkin. Toisen silmän oli kuulemma  kissa repinyt ja toisen purrut koira.
                                            422616.jpg        

                                       422633.jpg